Kyllä harmittaa

Moni on tänään lukenut lehdestä uutisen, joka kertoi kunnan myyvän kiinteistöjään. Samalla selvitetään kahdeksan kylätalon myynti tai vuokraus. Kiinteistöt myydään, koska ne ovat kunnan peruspalveluiden ja sijoitustoiminnan kannalta tarpeettomia eikä niillä ole selkeää käyttöä tulevaisuudessa. Kohteiden myynti ja vuokraus alkavat ensi tilassa. Jassoo. Esimerkiksi Vehkajärven entisen koulun käyttäjien puolesta tunnen suurta harmia. Virkamiehet valmistelevat yhdenvertaisuuden, tasapuolisuuden ja kuntatalouden nimissä esityksiä, joissa ei huomioida paikallisia olosuhteita, tekoja tai tarpeita. Luottamushenkilöt eivät kykene mahdollisista haluistaan huolimatta murtamaan isoina kokonaisuuksina tuotuja esityksiä pienempiin,...

Piironki

Pari kolme vuotta sitten olin ryhmän mukana vierailemassa kuhmalahtelaisen puuseppä Minna Saarion työtiloissa. Minna entisöi ja tekee uutta. Oli tosi mielenkiintoista kuulla ja nähdä käsityön ammattilaista. Eräs Minnan neuvo jäi ikuisesti mieleeni: puhdista huonekalu, ainakin ennenkuin julistat sen romuksi. Minna kertoi, että moni huonekalu on pesun jälkeen paljastunut aarteeksi, jolle ei sitten enää paljoa muuta tarvitse – tai pidä – tehdä. Toinen Minnan hyvä näkemys oli, että hankkikaa aina täyspuisia kalusteita. Ne säilyvät sukupolvelta toiselle ja kestävät siirtelyä toisin kuin ikealaiset tai muut lastulevyistä kokoonkyhätyt hökötykset. Tosin Minnalta riitti ymmärtämystä elämäntilanteen mukaisiin huonekaluihin....

Kulttuuritalo korpien keskellä

Maanantaina alkoi keppijumppa. Viime syksystä lähtien olemme keppijumpanneet Vehkajärven entisellä koululla marttayhdistyksen nimissä. Olimme monta vuotta kansalaisopiston ryhmä. Kun opiston ryhmäkokovaatimus nousi kahdeksasta viiteentoista, jäimme alimittaiseksi. Keppijumpalla on vakiintunut osallistujakaarti. Viimeksi meitä oli 9. Keppijumppa on monipuolista terveysliikuntaa. Se ei ole huhtomista eikä askelkuvioita, vaan jämäkkää koko kropassa tuntuvaa tekemistä. Vehkajärven jumppaporukka ottaa tunnista irti hien lisäksi muutakin. Sopivassa tilanteessa kommentoimme mm. ajankohtaiset paikalliset ja valtakunnalliset asiat, urheilukisat,  tv-ohjelmat ja julkkisten toilailut. Omia kuulumisia kerromme, jos siltä tuntuu. Hiljaakin saa olla....

Kiitos jääveistoksista

Rautajärven kylän miehet ilahduttavat Pohjan kylän kulkijoita: Aspirin jääveistos apteekin eteen, Emmental -juustoa kuvaava veistos kaupan eteen ja orava kirjaston terassille. Kiitos Jouni Laurimaa ja kumppanit. Eikä ole edes ensimmäinen kerta! Jounin jääteoksia oli ainakin jo viime talvena meidän kylällä. Varsinainen veistospuisto on Rautajärvellä Jouni ja Kaija Laurimaan kesäpaikassa. Ketkä siellä ovat käyneet, ihastelevat Jounin taitoja ja ideoita. Nyt on meillä Pohjassa reteä olo. Jääveistokset näyttävät hienoilta. Meitä on jälleen huomioitu hyvällä yllättäen ja pyytämättä. Sympatiaa yli kuntarajojen pienten kylien kesken. Miten vastaamme Rautajärvelle? Mitä keksimme vastalahjaksi? Asia laitetaan mietintään. Ainakin...

Kananhoidosta

”Talvella menee kananhoitaja aamulla kello 6 ajoissa kanalaan ja ryhtyy siellä aamuaskareihinsa. Ensinnä sytytetään lamput ja täytetään juoma-astiat vedellä ja ruoka-astiat appeella. Kanojen syödessä luodaan lanta ulos, ja jos lattialla on paksu kerros pehkua, käännetään se. Puhdistuksen jälkeen….” Ystävältäni saatu Kananhoitokirja (kirj. Mikko Ilkka) vuodelta 1909 neuvoo hyvin yksityiskohtaisesti kanojen omistajaa. Vaikka kirja on yli 100 vuotta vanha, siinä on yhä käyttökelpoista tietoa yllin kyllin. Maalaisjärkistä ja nykypäivän kotitarvekanalaan soveltuvaa opastusta. Monta kertaa kirja on ollut tarpeellinen tietolähde kanojen hoitoon perehtyessäni. Kana on kana vuosisadasta toiseen. ”Ennen kaikkea pitäisi...