Kukkopoika

Suomen historian professori Pertti Haapala luennoi lauantaina Mikkolan Navetalla historiallisesta totuudesta. Onko historia totta ja mitä historian tutkiminen tarkoittaa, miksi historiaa tulee tutkia?

Luento oli mielenkiintoinen ja herätti monipuolista keskustelua. Historiaa on tietty tosiasia – esimerkiksi sopimuksen allekirjoituspäivä. Historiaa ovat myös tulkinnat ja kokoelmat käsityksistä miten asiat ovat joskus olleet ja miksi ne ovat niin olleet. Jälkikäteen kirjoitettu historia ei ole koskaan ns. puhdas totuus. Ehkä ymmärsin professori Haapalan luennon sanoman väärin tai en osaa sitä tähän tiivistää oikein.

Sellainen vaikutelma jäi, että kautta aikain mennyttä aikaa on selitetty miten hyväksi kulloinkin vallitsevassa tilanteessa on nähty  ja selittäjät ovat pyrkineet vuoronperään kaatamaan toistensa selityksiä. Historian tutkijat pyrkivät kuitenkin tarkkuuteen ja puolueettomuuteen. Professori Haapala kuuluu ryhmään, joka kirjoittaa Suomen historiaa uudelleen.

Lauantaina iltapäivällä teroitin em. luennolla älyllistä puoltani aamupäivän kodinhoitotöiden jälkeen. Olin nuohonnut keskuslämmityskattilan ja ehdin hiukan puuhata ulkotöissä. Lystikkäät apulaiseni kanat ja kukot olivat myös ulkoilemassa. Kaapiminen ja matojen etsiminen on niille mieluista hommaa.

Otin tiput tänäänkin ulos heti aamusta. Halusin nähdä miten kukot käyttäytyvät. Olen pidempään epäillyt, että ne tappelevat tai ainakin hyppivät uhmakkaasti toisiaan vasten. Lauantaina Kukkopoika ja Kultakaula ottivat yhteen. Kukot eivät tapellessaan tottele ihmistä. Kanat pelkäävät kukkojen tappelua.IMG_1026[1]

Kun tiput olivat olleet tänään pihassa jonkin aikaa, alkoi kukkojen tappelu. Alkuun ne vaikuttivat tasaväkisiltä ja kumpikin hyppi päin toista. Olin pihaharavan kanssa estämässä tappelua, mutta kun kukot keskittyvät toisiinsa, eivät ne piittaa ihmisestä. Kanat juoksivat sisälle pois tilanteesta. Kukkopoika pääsi niskan päälle ja retuutti Kultakaulaa. Olen kuullut, että kukot tappelevat kunnes toinen kuolee. Sain kukot erotettua ja ohjattua sisälle. Toisen eristin kanalaan, toinen jäi käytävään.

Kultakaulan harjasta ja heltasta valui veri. Soitin veljelleni, joka onneksi olikin juuri tulossa Kuhmalahdelle. Hän lupasi poiketa lopettamaan toisen kukon. Piti tehdä melko nopeasti päätös kumpi saa elää. IMG_1023[1]

Päätin jättää Kultakaulan. Sen vammat paranevat, sanoi veljenikin. Kultakaula on ollut kanoja kohtaan huolehtivaisempi kuin Kukkopoika, joka oli ulkonäöltään komea, aito maatiaskukko. Kultakaula on auttanut kanoja pesän tekemisessä ja muussa perhe-elämässä. Uskon, että Kultakaula pitää huolen kanoistaan. Varmasti niin olisi tehnyt Kukkopoikakin. Päätös ei ollut helppo. Itketti. Olin kovasti toivonut ja uskonut, että minun kukkoni elävät sovussa.

Kukkopoika eli 24.5.2012-21.4.2013. Sen elinpäivät ovat tiedossa, tosiasia. Kaikki muu Kukkopojan elämään liittyvä on enemmän tai vähemmän tulkittavissa. Oma käsitykseni on, että Kukkopoika eli hyvän elämän. Se toi iloa ja hyvää myös minulle, vaikkei se sitä ymmärtänyt eikä eläin sellaista tiedosta.

Aivan viime päivinä olemme kuulleet uutisia tiedostavan ihmisen pahoista teoista, kuten Bostonissa pommien räjäyttäminen ihmisten keskuudessa. Pystyykö historian tutkimus vastaamaan esimerkiksi kysymykseen miksi ihminen tekee pahoja tekoja, tai miten väkivaltaa voidaan vähentää, onko asiat ennustettavissa tulkitsemalla merkkejä, ja miten pitäisi toimia, jotta eläisimme yhteisellä ja ainoalla maapallollamme sopuisammin?

 

 

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *