Kylmät tuulet puhaltavat kohti.

Tänä aamuna ruoho oli jäässä. Laitoin ensimmäisen kerran sormikkaat käteen, kun lähdin pyörällä töihin. Päivällä ja iltapäivällä tuuli yltyi ja puhalsi kylmästi. Pipo päässä olisi ollut tarpeen. Kohta kahden viikon ajan meidän kylällä on puhuttu paljon terveysasemastamme. Toissa perjantaina Tampereen radion uutisissa oli mainittu jotain terveysaseman sulkemisesta vuoden 2014 alusta. Itse en uutista kuullut. Melko pian uutisen jälkeen ihmiset tulivat kertomaan asiasta työpaikalleni tai soittivat. Kaikki olivat kauhistuneita, suuttuneita ja epätietoisia. Yritin etsiä tietoja asiasta. Soitin luottamushenkilölle ja selasin uudelleen Kangasalan kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistaa. En saanut kummallakaan tavalla selvyyttä,...

Kaurapelto, kesäyö


Warning: imagejpeg(/var/www/html/blogi//wp-content/blogs.dir/3/files/2012/10/kuhmalahti_3-26252_135x135.jpg): failed to open stream: Permission denied in /var/www/html/blogi/wp-includes/class-wp-image-editor.php on line 420
Kaurapelto, kesäyö

Parin kolmen viikon ajan mielessäni on pyörinyt Katri Helenan esittämä laulu Kaurapelto, kesäyö vuodelta 1996. Kun tuolloin kuulin laulun, tykästyin siihen heti. Jukka Kuoppamäki kuvaa hyvin mitä tahansa seesteistä maalaismaisemaa. Kuinka ollakaan, Sinikka Toivonen lauloi Kaurapelto, kesäyön Marttatapahtumassa Kuhmalahden Pentosalissa 15.9. ”Kaurapelto, kesäyö, apilaa ja kylätie. Tämä maisema koruton, osa meitä se on. Uunilinnun liverrys, tuoksu huumaava tuo. Ahomansikat punaiset, korteen pistetyt nuo. Juolavehnää, hämärää, heinäseipäät, kaikki tää. Pöly maantien ja tuoksu sen kulkemaan kutsuen. Tervapääskyn pyrähdys, kesän kalpea kuu. Usvaneitojen tanssi kun yli yön ulottuu. Heläykset hanurin, suru rinnan suloisin....

Voi hyvin!

Yleisö rynnisti seuraamaan selkäortopedi Kimmo Vihtosen luentoa Miten pidän huolta selästäni? Luento oli osa Voi hyvin -hanketta, joka edistää eri tavoin terveyttä Pälkäneen, Kuhmalahden, Oriveden ja Juupajoen alueella. Tampereen Diabetesyhdistyksen hanke on saanut rahoituksen maaseudun kehittämisyhdistys Pomoottorin kautta. Kuhmalahden VPK:n 30 hengen toimitilaan ahtautui 74 selkävaivoista kiinnostunutta. Kaikki eivät mahtuneet istumaan. Istuminen onkin selälle kuin myrkkyä. Yleisö sai ottaa mukaansa kki-istumiskortin. Kortista käy ilmi, että jos istuu yli 2 tuntia kerrallaan, terveys heikkenee. Huonoselkäiset tämän jo tietävät. Hyväselkäisten kannattaa iskostaa asia mieleensä. Selkäliiton toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio...

Kalle Kiltti ja rouvansa Martta

Siskoni työkaverin vanhemmat hautoivat koneella kolmea silkkikananmunaa. Kaksi munaa meni tapaturmaisesti rikki. Ehjästä munasta kuoriutui perjantaina 26.7., Martan päivänä, tipu. Perhe nimesi sen Martaksi. Reilu viikko myöhemmin eli sunnuntaina 4.8. minun kanalassani alkoi räjähdellä: ensimmäinen tipu kuoriutui. Parin päivän aikana kuoriutui viisi terhakkaa tipua. Kerroin jo aiemmin, että olen kutsunut niitä Pikkujätkiksi. Siskollani ja työkaverillansa tuli perhetapahtumat puheeksi. Siskoni ryhtyi puhemieheksi ja esitti yhtä Pikkujätkää Martalle kaveriksi. Asia oli aivan oikein ajateltu, sillä kanat ovat laumaeläimiä. Yksinäinen kana tai kukko ei elä onnellista eikä tarkoituksenmukaista elämää. Suostuin melko helposti siskoni...

Tamperelaisten temmellyskenttä?

Viime viikolla listasin palveluita, joita kotikylälläni on tarjolla. Kymmenen palvelua löytyi helposti, toinen kymmenen kohtuudella ja kolmas kymmenen tuumaustaukojen kanssa. Kaikki listaamani palvelut löytyvät reilusti alle kilometrin päästä työpaikastani apteekista. 30 erilaista palvelua oli yllätys. Ei sitä tule ajateltua mitä kaikkea on tarjolla. Listaamani palvelut ja yrittäjät ovat varmasti olemassa, koska olen niitä itse käyttänyt. Rajatun alueen ulkopuolelta löytyy lisää tarjontaa monipuolisesti ja laadukkaasti. Viikolla tekemässäni luettelossa ovat mukana myös kunnalliset palvelut, kuten terveysasema ja kirjasto. Tein luettelon kyläkaupan tapahtumaa varten. Valtakuntamme hallitus on viime viikolla tehnyt päätöksiä, jotka...