Laatua, sanoi virkamies.

Muutama vuosi sitten olin ohjausryhmän jäsen kahdessa hankkeessa, joilla selvitettiin asumiseen ja palveluihin liittyviä asioita Kuhmalahden ja Pälkäneen kunnissa. Hankkeissa etsittiin myös keinoja alueiden kehittämiseen ja elinvoiman sekä viihtyvyyden turvaamiseen niin vakituisten kuin kesäasukkaiden näkökulmasta. Eräässä yleisötilaisuudessa muun kunnan virkamies kertoi antaumuksella näkemyksiään mm. laadukkaista palveluista. Hänen mukaansa keskitetyt palvelut ovat laadukkaammat kuin hajautetut, samoin taajamien palvelut ovat haja-asutuksen palveluita laadukkaammat. Suuren yksikön palvelu olisi pienemmän yksikön palvelua laadukkaampaa. Olin yleistyksestä pitkälti eri mieltä ja kysyinkin tilaisuuden päätyttyä perusteluja. Saamani...

Mitä mätää kesämökeissä?

Käsiini osui Suomen Kuvalehti kesäkuulta 1965. Lehden Kirjeitä toimittajalle -palstalla oli lukijoiden vastauksia Pentti Linkolan kirjoitukseen. Linkola oli lehden numerossa 22 esittänyt mielipiteitään kesämökkien rakentamisesta. Hän oli maininnut mm. ”… nyt täytyy jokaisen putkiasentajan ja varastomiehen saada oma huvilansa”. Olen jo aiemmin lukenut 1960-luvun Kuhmoisten Sanomista Pentti Linkolan kirjoituksia kesämökeistä ja metsänhoidosta. Linkolalla oli silloin ja taitaa olla vieläkin vahvat mielipiteet siitä, miten tulisi kussakin asiassa menetellä. Linkolaa sanotaan radikaaliksi luonnonsuojelijaksi. Hän on asunut Kuhmoisissa ja tehnyt näillä seuduilla paljon lintuhavaintoja. Kuhmalahdella Linkola muistetaan hyvin. Mitä...

Kanalan pehkut

Kanalassa on ollut alkuperäiset pehkut. Kun pehkuja on parin vuoden ajan aina lisätty, niitä alkoi olla melkoinen kerros. Kanalan tyhjennys oli tämän kesän ns. pakollinen tehtävä. Peukaloni kipeytyivät muissa töissä. Kaikeksi onneksi parilla sisarellani oli tällä viikolla kesälomaa, joten sain apua. Toinen sisko poimi viinimarjoja, toinen oli innokas tyhjentämään kanalaa. Kärräsin 2-pyöräiset kottikärryt lantalan oven taakse. Kuskasimme niillä pehkut maakellarin päälle. Purimme kaikki orretkin pois, samoin munintapesän. Siskoni heitellessä pehkuja kottikärryyn minä pakenin kulman taakse pakoon pölyä. Kanalan lattialla oli ainakin turvetta, purua, heinää, sammalta ja hiekkaa. Tietysti siellä oli myös kanankakkaa, mutta se oli...

Ei päivä pilveen käy

Helle senkun jatkuu. Aurinko on porottanut viikkotolkulla minun mielestäni tarpeettoman kuumasti. Ruumiillinen työ on helteellä erityisen raskasta eivätkä koulutehtävätkään ole edistyneet kesän aikana lainkaan. Eivät asiat silti huonosti ole. Pystyn vaihtamaan sijaintiani ja tekemisiäni auringosta kalveeseen ja voin siirtyä ulkoa sisälle tilanteen mukaan. Toisin on monella muulla. Jos elämä on toisten varassa tavalla tai toisella, itselle mieluisin olotila tai aikataulu ei ole läheskään aina mahdollinen. Esimerkiksi vuodepotilaan, lapsen ja eläimen on elettävä pitkälti muiden näkemysten mukaisesti. Siitä ajasta, kun meillä kotona vielä laitettiin heinät seipäälle, on jäänyt monta muistoa. Se oli rankkaa työtä. Mitään kovin...