Sankarivainaja

Purujen seasta ullakoltani on tehty monenlaisia löytöjä. Mitä kaikkea on jäänyt huomaamatta, sitä en onneksi tiedä enkä osaa kaivata. Kirvesmies Eikka oli eräs päivä tohkeissaan. Hän oli tehnyt hyvän löydön: Jäsenkirja Pohjois-Hämeen sk-piirin Kuhmalahden suojeluskunnan varsinaiselle jäsenelle stm OS:lle. Jäsenkirjaan on liimattu OS:n kuva ja pituudeksi on kirjattu 179 cm. Siviilitoimi maanviljelijä, syntymäpaikka Längelmäki, syntymäaika 7.6.1921, postiosoite Pohja. Edellä olevat tiedot varmentaa Kuhmalahdella 26p:nä huhtikuuta 1939 paikallispäällikkö Väinö Rauhalahti.   Jäsenkirjan sisäpuolella on aseenkantolupa, joka on annettu samalla päivämäärällä. OS on hyvin todennäköisesti tämän talon poika. Muistelin...

Perussuomalaiset Pohjassa

Eduskuntavaalin varsinainen äänestyspäivä on huomisesta kolmen viikon päästä eli 19.4. Ennakkoon voi äänestää jo aiemmin. Olen miettinyt ketä äänestän enemmän kuin koskaan aiemmin. En ole edes puolituttu yhdenkään ehdokkaan kanssa, joten joudun tekemään valintani eteen enemmän selvitystyötä. Mitä ehdokas on tehnyt niiden asioiden hyväksi, joita minä arvostan? Jos, ja kun, löytyy ainakin kaksi ääneni ansaitsevaa ehdokasta, ja he ovat eri puolueesta, miten lopulta ratkaisen valintani? Sepä onkin vaikea pulma. Vetäisenkö vaalilippuun lähialueen vai kauempana asuvan ehdokkaan numeron? Lähialueella asuva vaikuttaa tolkun ihmiseltä, johon voi samaistua aika helposti. Kauempana asuva taasen on vahva vaikuttaja tietyissä, itselleni...

Kaikki hormit avoinna

Ullakkoremontti jatkuu. Viime viikolla putkimies kävi asentamassa ilmastointikanavia. Tänään poltin keskuslämmityskattilassa alkuperäiseen kanavaan survotun Aamulehden. Lehti oli ilmestynyt torstaina 15.5.1986 eli vajaa kolme viikkoa Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden (26.4.) jälkeen.  Ilmastointikanava johti olohuoneesta kylmälle ullakolle. Arvelen, että talon isäntä on yrittänyt estää ydinvoimasaasteen kulkeutumisen sisätiloihin. Uteliaana avasin palloksi mysötyn ja hiukan kellastuneenkin sanomalehden lukeakseni uutisia. Otsikon mukaan Säteilyturvakeskus on ollut kuin huutolaispoika. Ydinvoimalan tuhoutumisesta on annettu hitaasti ja epävarmasti tietoja. Eri ministeriöt ovat vasta pähkäilleet ja myös kiistelleet kenen vastuulla...

Talvikalastus

Oman kylän järvestä pyydystetty kala on mitä parhain lähiruuan raaka-aine. Kala on tuore ja edullinen särvin, jonka mausteeksi  riittää usein pelkkä suola. Muutamia vuosia sitten kävin silloin tällöin pilkillä Pajulanjärvellä. Kalastusvälineet oli hyvä tuupata jäälle potkukelkalla. Joinakin talvina pidimme naapurin Liisan ja Raunon kanssa pilkkikilpailut. Jokainen hommasi palkinnon. Rauno voitti aina, minä olin toinen ja Liisa kolmas. Kilpailujen jälkeen joimme hyvät kahveet. Takavuosina harrastin siskoni kanssa mato-ongintaa kesäiltaisin. Joko veneestä tai laiturilta. Veljien poikien kanssa kalastimme koukuilla, katiskalla, virvelillä ja kokeilimme tuulastamista. Keväisin meillä on perinteisesti ollut lahnaverkot Viljunjärvessä....