Suklaakermaa

Tykkään toisinaan seurata televisiosta erilaisia kokkiohjelmia ja -kilpailuja. Taitavia ihmisiä siellä onkin. Jokaisella alalla on myös ammattisanastonsa, tarpeellista sinänsä, mutta monesti tavallinen asia saadaan kuulostamaan kovin hienolta ja monimutkaiselta, kun sen kertomiseen käytetään hienoja termejä. Valmistin sulkaakakun usealla suklaalla. Kuorrutteeksi […]

Vanha, vanha pikkumekko

Löysin lapsuudenkotini vintiltä ikivanhan, jo minun päälläni olleen villamekon. Mummoni oli kova kutomaan ja varmaankin tämäkin oli hänen tekemänsä. Muistan mekon olleen myös nukkeleikessäni nuken päällä. Vuodet ja ne leikitkin kuitenkin olivat jättäneet jälkensä mekkoon parin pienen reijän muodossa. Vai […]

Fudgea

Taas tuli tehtyä fudgea, ihanaa kermaista herkkua. Joulun aikaan tätä tuli tehtyä enemmänkin, mutta toimii oikein hyvin muulloinkin. Kylään oli tulossa ystävä, jolle vehnä ei oikein sovi ja jotain makeaa piti kuitenkin tehdä. Näissähän vehnää ei ole, vain kermaa, sokeria, […]

Converse-sukat

Kutominen on sangen mukavaa puuhaa, sillä sitä voi tehdä melkein missä tahansa. Kutimet kulkee vaivattomasti mukana kassin pohjalla ja sieltä ne voi kaivaa tarvittaessa esille. Minulla on lähes aina jokin kutominen tai virkkuu kesken. Pyörittelen puikkoja televisiota katsellessa, automatkalla repsikanpenkillä, […]

Kahvin kanssa

Sainpa ystävänpäivänä kahviseuraakin kun ystäväni piipahti lapsineen. Ja koska oli ystävänpäivä, kahvin kanssa piti saada jotain sydämellistä. Kaapista löytyi vaaleaa kuivakakkua, josta leikkasin siivuja ja painoin niistä sydämenmuotoisella piparimuotilla kuvioita. Ylmääriset reunapalat jätin itselleni jemmaan myöhemmin syötäväksi. 🙂 Vatkatun kerman […]

Makeaa peltirasiassa

Ystävänpäivä houkuttaa kaikkeen ihanaan pikku näpertelyyn. Minua se viehättää jo pelkällä värimaailmallaan, onhan vaaleanpunainen yksi lempiväreistäni. Ja sydämet, ne on lähellä sydäntäni. Kaikesta päivän ympärille rakennetusta kaupallisesta krääsästä en suinkaan välitä, enkä halua ostaa jotain vain tavan vuoksi. Ajatuksen välittämisestä […]

Kaapin uusi ilme

Todellakin toisen romu on toisen aarre. Niin on tämänkin kaapin kohdalla. Tumma puukaappi, jonka ovet olivat jo kertaalleen saaneet valkoista maalia pintaansa, kerrassaan kulahtaneen näköinen. Minulla oli mielessä ihan erilainen ilme. Ensimmäisenä tartuin hiomapaperiin ja jynssäsin pinnat lävitse. Olisi minulla […]

Kaappivanhus

Minä rakastan vanhoja huonekeluja. Siis niitä vanhoja, jotka on tehty oikeasta puusta laadukkaasti. Ajatuksella, että tuotteen on tarkoitus kestää vaikka isältä pojalle, eikä vain ostohetken pääpistosta seuraavaan sisustuksen päivittämishetkeen saakka. Siksipä kai kotoamme löytyy monenmoista vanhaa aarretta, osa reilusti yli […]

Makea viikonloppu

Tulevalle viikonlopulle osuu päällekäin kahdet juhlat, joihin saan leipoa. Juhlissa on mukavaa, kun saa luvan kanssa väkertää leivonnaisistakin hiukan juhlavampia. Nyt tuli leivottua pikkuleipiä, muutama kuivakakku ja täytekakut. Suolaista puolta unohtamatta. Kuvan kakku on leivottu yhdellä lempivuoistani. Ihanan makea tumma […]

Lumiukko ja kaverit

Olimme tänään lasten kanssa Kangasalla Liuksialan koululla Kangasalan Sanomien järjestämässä Lumenpäivä-tapahtumassa. Siellä lapset saivat valmistaa omat pehmoiset lumiukkonsa. Kangas oli valmiiksi ommeltu ukon muotoon, lapset täyttivät ukot vanulla ja piirsivät naamat ja napit. Paikalla oli aikuinen ompelemassa lumiukot kiinni. Kotona […]

Leipomisessa on parasta…

…leipominen, eli itse toiminta, jos minulta kysytään. Se alkaa herkullisten ohjeiden selailulla, parasta on kauniit kuvat. Jatkuu sitten ihanien raaka-aineiden mittailulla, mausteiden tuoksua ei voita mikään. Myönnän myös, että minua ihastuttaa kaapistani löytyvät monenlaiset vuoat ja muotit , jolla tavallisestakin […]