3. joulukuuta

Joulukuun kolmas päivä.

Jouluun kuuluu kakut, tämä kakku onkin hyvä leipoa ajoissa, sillä se paranee ajan kanssa, pitää myös pakastuksesta. Joten sitä joulukiirettä voikin helpottaa tekemällä yhden tarjottavan jo hyvissä ajoin.

Eglantilainen hedelmäkakku on tavallista kahvikakkua runsaampi ja täyteliäisempi, kalliimpikin, mutta herkku niille, jotka siitä pitävät.
Tähän voi lorauttaa myös tipan konjakkia, mutta se ei ole ollenkaan pakollista, kirsikkaliemi riittää. Ohjeessa on muutama muukin kohta, jossa voi soveltaa maun mukaan, rohkeasti vain kokeilemaan. Hedelmiäkin voi vaihdella maun mukaan, pidä vain määrä samana.
Englantilainen hedelmäkakku
250 g voita
3 dl fariinisokeria (voit korvata fariinisokerin myös tavallisella sokerilla)
4 munaa
1 dl pehmeitä taateleita
1 dl korintteja tai rusinoita
1 dl hillottuja appelsiininpaloja
1 dl sukaattia
1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta
4 1/2 dl veehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(1 tl piparkakkumaustetta, tämä ei ole pakollista, yleensä tätä ei laiteta, mutta jos tahdot, niinkokeile lisämakua)
2 rkl konjakkia, konjakin voi korvata kirsikkatölkin liemellä.

Tuhti joulukakku.

Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön pari tuntia ennen leipomista. Vaahdota voi ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten.
Silppua taatelit pieniksi paloiksi. Sekoita yhteen muiden hedelmäpalojen ja pähkinärouheen kanssa.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää taikinaan kuivahedelmien sekä pähkinärouheen kanssa. Lisää halutessasi myös konjakki. Kaada taikina 1,5–2 litran vetoiseen, voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Jos käytät irtopohjavuokaa, sopiva halkaisija on 24 cm.
Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla 50–60 minuuttia. Anna kakun vetäytyä hetki ennen kuin irrotat sen vuoasta. Jäähdytä kakku ja anna maustua folioon käärittynä viileässä ainakin muutama päivä.
Koristele kakku sulatetulla suklaalla, säilötyillä kirsikoilla ja pähkinöillä.

Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä. Kakku saa jäädä meheväksi, joten älä paista sitä liikaa.

Kun laitat kakkua tarjolle, voit koristella sen sulatetulla suklaalla, jonka päälle ripottelet pähkinärouhetta ja säilötyjä kirsikoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *