15. joulukuuta

Joulukuun viidestoista päivä.

Toisen piiraan päälle valmistuu taikinaristikko.

Jos yllättävä askarteluhimo iskee ja tarvikkeita ei tunnu löytyvän, niin on hyvä muistaa tuo ihana ystävämme taikataikina. Aineetkin sen valmistukseen löytyvät jokaisen kaapista ja onhan se niin helppoa tehdä. Ja siitähän voi sitten tehdä mitä vaan.

Jokainen vähänkin innostunut nukkekoti-ihminen on taatusti leiiponut siitä pullat ja pitkot nukkekodin asukkaille. Ja leivät myös. Se on mukavaa, sillä sitä voi myös maalata akryyliväreillä tai vaikka vesiväreillä mieleisekseen kuivumisen jälkeen.

Piiras kuivatuista herneistä.

Meillä pikkuneiti päätti leipoa tontuille piirakkaa. Pohja taikataikinasta ja päälle aseteltiin kuivia herneitä. Neitokainen suunnitteli, että piirakasta tulee joko mustikka- tai puolukkapiirakkaa, riippuen siitä maalaako valmiin piiraan marjat punaisella vai sinisellä.

Ennen maalausta herneet kannattaa ”voidella” erikeeperillä, niin pysyvät jatkossakin piirakassa. Pipareitakin valmistui samalla kertaa.

Tästä voisi myös valmistaa kuuseen koristeita ihan piparimuotin avulla. Eri muotoja vain tasaiseksi kaulitusta taikinasta ja pieni reikä ripustusnarua varten. Ne voi myös maalata kuivuneina tai jättää pelkistetyn yksinkertaisiksi. Pintaa voi myös kuvioida valmistusvaikeessa haluamallaan tavalla.

Ja se ohje, Siis taikataikina:

3 dl vehnäjauhoja

1,5 dl hienoa suolaa

1,5 dl vettä

1 rkl öljyä

Aineet vaivataan keskenään taikinaksi. Jos on tahmaisaa, lisää vähän vehnäjauhoja, jos halkeilevaa, niin lisää vähän vettä. Jos kädet kuivuvat kovasti leipoessa, laita vähän öljyä käsiin.

Valmiit tuotteet kuivuvat ihan huoneenlämmössä, mutta jos haluaa pian saada valmista, niin 125 astetta ja tunti kuivattaa ainakin pienemmät leivokset.

Jouluista suklaakakkua.

Samalla kun pikkuneiti leipoi piiraita, minä valmistin pari tuhtia suklaakakkua paksulla suklaakuorrutteella ja jouluisilla koristeilla. Nämä takuulla auttavat makeanhimoon.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *