22. joulukuuta

Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä.

Kauriit sienimetsässä.

Minä rakastan minimaailmaa ja kaikenlaisia pieniä yllättäviä kauniita katseltavia. Asetelmia myös. Siksi jouluisin rakennan asetelman jos toisenkin katseltavaksi ja ilahduttamaan. Vuosien varrella tämä alkaa jo vähän ryöstäytyä käsistä, sillä kun sitä haluaisi pystyttää vanhan tutun asetelman omalle paikalleen ja sitten kuitenkin tahtoo tehdä myös jotain uutta. Asetelmien määrä vaan tuppaa lisääntymään.

Hiirulaiset hiihtämään lähdössä.

Tonttulassa juodaan kahvia.

No haittaako tuo, ei ainakaan meillä ketään. Jotkut asetelmat ovat vielä sellaisia, että niillä voi leikkiä, niinkuin pikkuinen tonttula kuusien alla. Se on ollut jo monta vuotta ja aina sen viereen löytyy leikkijä, joka siirtelee tonttuja ja kaataa kahvia niiden kuppiin. Minä olen mukana myös leikkimässä, enkä haluakaan kasvaa niin aikuiseksi, ettenkö voisi tonttujen maailmaan hetkeksi hypätä.

Metsän eläimet lumimaisemassa.

Eikä kauneutta voi koskaan olla liikaa. Minä vaan olen onnellisempi, kun silmille on viehättävää katseltavaa.

Rakennetaan siis asetelmia, kukilla tai ilman. Ollaan onnellisia itse rakennuspuuhasta ja ihastellaan kätemme tuotoksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *