24. joulukuuta

Joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä.

Kuusi kynttilöineen.

Jouluaatto, valon ja ilon juhla! Kuusi tuo kynttilöineen valon pimeimpään vuodenaikaan. Voi tätä iloa.

Nyt ei tarvitse puuhata eikä ahertaa, vaan nauttia juhlasta ja rentoutua rakkaiden kanssa. Minulle osa rentoutumista on kyllä käsitöiden tekeminen. Jouluna voi tehdä jotain ”turhaa”, sellaista jolla ei nyt välttämättä ole mitää sen järkevämpää tarkoitusta, vaan tarkoitus on puhdas tekemisen ilo.

Ensi vuoden kuusi.

Pikkukeijun kuusi.

Tänä jouluna aloitin projektin ensi vuoden joulukuuseksi, sain ahaa-elämyksen hieman liian myöhään ja kaiken muun touhun keskellä en sitä täksi jouluksi ennättänyt valmistaa, tai voihan se valmistua vaikka loppiaiseksi. Katsotaan.

Mutta monta kuusta meidän kotoa jo löytyy tänäkin jouluna. Ihan oikeakin joulukuusi on ”tuunattu”, monien hauskojen sattumusten kautta kuusemme on itse asiassa rakennettu kahdesta kuusesta, mutta se tulee olemaan kuusi, joka muistetaan ja kaunis siitä tuli. Monta muuta kuusta on vuosien varrella unohtunut.

 

Valokylään kuusi.

Lumieläinten kuusi.

Tässä muutama muukin kuusikuva, niiden myötä kaikille oikein ihanaa kuusijuhlaa, rauhallista joulua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *