21. joulukuuta

Fudge on minun joulumakeinen, itse tehtynä tietenkin. Yleensä aina teen sitä jouluksi. Kokeilen uusia makuja ja mausteita. Vaaleat ovat ehdoton suosikkini. Nyt tein kahta eri makuvaihtoehtoa, samasta perusmassasta valmistuu. AINEKSET 1½ dl sokeria 1 1/2 dl kuohukermaa 1 dl vaaleaa […]

19. joulukuuta

Monestii olen kuullut, että englantilaista hedelmäkakkua pidetään jotenkin ”hankalana” ja moni arastelee sen tekemistä. Paljon myyjäisiä kiertäneenä väitän, että sieltä myyntipöydistä ne ensimmäisinä katoavat. Kertooko tämäkin siitä, että itse sitä ei tahdota valmistaa, mutta mielellään joulupöytään se otetaan. Minusta se […]

15. joulukuuta

Joulun herkkuihin kuuluu myös luumu. Jos joulutorttuja on jo tullut syötyä tarpeeksi, niin tehdään luumusta jotain muuta. Kuten kääretorttu jouluisella mausteella. POHJA 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl  vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta) 1/2 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta […]

8. joulukuuta

Leivotaanpa kakku. Vaikka viikonlopun iloksi, joulun makua pitkin kuukautta. Tai sitten pakkaseen odottamaan joulunpyhiä ja helpottamaan kiireitä silloin. Tämä kakku kestää pakastuksen hyvin. Ainekset 2 munaa 3 dl sokeria 175 g sulatettua voita tai margariinia 1 purkki kermaviiliä tai piimää, […]

6. joulukuuta

On juhlapäivä ja juhlavuosi. Suomen syntymäpäivä! Onnea Suomi! Syntymäpäivää kuuluu juhlistaa kakulla. Tänä päivänä kakku on sinivalkoinen kuten Suomikin. Kakun pohjassa on murustettuna Marie-keksejä ja piparkakkuja sekä sulatettua voita noin 50 grammaa. Täytteeseen vatkasin 6 dl kermaa vaahdoksi, maustoin sen […]

Harry Potter -kakkua

Kesän aikana tuli tehtyä kaksikin Harry Potter-kakkua. Koska tein kakut melko peräkkäin ja toiveet kakuissa olivat samanlaiset, kakut näyttivät melkoisen samalta. Harry Potterin kirja, jonka päällä istui pöllö,tietenkin myös Harry Potterin silmälasit ja taikasauva. Kirjan selkämykseen  tuli tietenkin Harry Potterin […]

Lego Ninjago

Taas vaihteeksi kakkua. Tämä kakku meni Legoista pitävälle miehenalulle. Ninjago-ukot ovat tietenkin myös kova sana. Kakku on sisältään suklainen. Pohjana on sokerikakkupohja, jossa reippaasti tummaa kaakaojauhetta. Leikkasin kakun kolmeen osaan. Pohjaa kostutin kevyesti appelsiinimehulla. Välissä on kermaa, johon sekoitin reilusti […]

Helpot kakkutikkarit

Jos kakkutikkareiden teossa tahtoo päästä mahdottoman helpolla, mausta silti tinkimättä, kannattaa noudattaa tätä ohjetta. Tästä hommasta selviää sekin, joka ei ole koskaan leiponut ja koko leipomis-sanakin aiheuttaa kylmiä väreitä. Raaka-aineet haetaan kaupan hyllystä, eikä tehdä mitään itse.     AINEET: […]

Suklaisia kakkuja

Viime aikoina olen tehnyt aikas monta suklaakakkua, joten pääsköön niistä osa tännekin. Sisällöltään kakut ovat erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä on kermavaahto, jossa on tuhdisti maustamatonta kaakaojauhoa, vaniljasokeria ja minä tietysti laitoin sokeriakin, koska makeasta tykkään. Kaakaon ja sokerin määrää voi […]

Hiirenkorvia.

Minä odotan jo niin kovasti kevättä ja ensimmäisiä hiirenkorvia puiden oksilla. Näihin ajatuksiin sopii hyvin hiirikakku hiirenkorvalla olevien oksien somistamana. Hiirulaisen korvia kahdella tapaa. Ehkä pitäisi hakea ulkoa joitakin koivun oksia maljakkoon sisälle ja kasvattaa ne ensimmäiset hiirenkorvasilmut sisällä. Helpottaisikohan […]

18. joulukuuta

Ihanaa neljättä adventtia! Nyt pitää kuunnella joululauluja ja nauttia lähestyvästä juhlan tunnelmasta. Näitä pikkuherkkuja voi valmistaa vähällä vaivalla siinä sivussa.           Ainekset 200 g kuorittuja manteleita vajaa 1 dl sokeria 1 dl muskovadosokeria 1 rkl vettä […]

17. joulukuuta

Viikko jouluun. Loistava aika leipoa perinteinen joulukakku, joka paranee vaan, kun saa tekeytyä jonkin aikaa.   Eli englantilainen hedelmäkakku.   AINEKSET 200 g voita tai margariinia 2 dl sokeria 3 munaa 2 tl vanilliinisokeria 2 tl leivinjauhetta 3 dl vehnäjauhoja […]

9. joulukuuta

Joulu on makuja ja tuoksuja. Tässä kakussa löytyy jo yhtä minulle niin tärkeistä joulumausteista, nimittäin kardemummaa. Joulua kohti mausteitakin voi sitten lisätä. Muuten kakusta tulee minulle mieleen pulla. Päätinkin kuorruttaa kakun tomusokerikuorrutteella, onhan pullankin päällä sokeria. Kakku on mahdottoman helppo […]

Fudgesta kakun kuorrutteeksi

Monenmoista kakkua on tullut kuorrutettua ja taas tuli tehtyä yksi. Tässä kakussa suuri osa makua on kuorrutteessa, sillä se on tehty ihanasta fudgesta.     Oikeastaan fudgekin pitäisi tehdä itse, mutta nyt oikaisin pikkuisen ja kävin kaupan irtokarkkihyllyllä ja keräsin […]

Eppu Normaali- kakku

Kesä on ollut melkoista kakuttelua ja pakko on tämäkin kakku tänne pläjäyttää. Kakku on tehty ihanien naisten Eppu Normaali-henkisiin illanistujaisiin. Tämän teko oli hauskaa ja hauskuutta sen oli tarkoitus tuodakin.   Kakun päälle tein kuva-arvoituksen Eppujen biiseistä. Yhteensä kymmenen hittibiisiä […]

Kakkuilua

Kesä on juhlien parasta aikaa. Olenpa minäkin saanut osallistua useampiin juhliin kakuntekijän ominaisuudessa. Tässä kuvamateriaalia parista rippijuhlista. Makeaa ja suolaista osastoa.    

Helpon kakun ohje

Tässä kakussa ei pääse sotkeutumaan aineiden lisäysjärjestykseen ja siihen mikä vatkataan ja kauanko. Paketti on mielestäni niin yksinkertainen kuin se suinkin voi olla. Lopputulos on kuitenkin oikein loistava. Kuohea ja maukas. Kakun nimikin jo kertoo valmistamistavan. 7 minuutin kakku 4 […]

Minni Hiiri

Lasten synttärikakut ovat lempparijuttuni. varsinkin jos saa vapaat kädet toteutukseen.   Nyt sain aiheeksi Minni Hiiren, joka sattuu olemaan pikku sankarin lempparijuttu, muuten toteutus oli vapaa.   Kakku oli iso, että siitä riittää suurelle juhlaporukalle ja siksi neliskanttisen muotoinen.   […]

Baileys-kakkua

Minä en välitä Baileys-likööristä sellaisenaan, mutta kakkumuodossa se on oikeasti hyvää. Kannattaa kokeilla, jos vielä ei ole tullut maistettua.     Pötkö vanilja-täytteisiä Domino-keksejä. 50 g voita Minä käytin Maestro-keksejä, niissä keksin väri on melkein musta. Murskaa keksit muruiksi. Sulata […]

Rippikakkua

Kesän alussa valmistui ripille pääsevälle tytölle parit kakut. Värimaailma oli juhlissa sinertävä ja toiveena neliskanttiset kakut. Neitonen harrastaa pianonsoittoa ja nyrkkeilyä ja se sai näkyä kakuissa. Näillä toiveilla kakut valmistuivat. Välissä on ihana vaniljainen tuorejuustokermamousse. Moussen päällä on pieneksi palasteltuja […]

Lihapiirakoita uunissa

Sadepäivä on sopiva leipomiselle. Tänään valmistui lihapiirakoita ihan uunissa paistaen. Useinhan nämä uppopaistetaan rasvassa, mutta näikin voi tehdä. Vähän kevyempi vaihtoehto. Kuoritaikinaan tulee: 5 dl vettä tai maitoa (pistin 2 vettä/3 maitoa) 1 1/2 pussia kuivahiivaa 2 tl suolaa 1 […]

Prinsessalle kakkua

Pikkuinen neiti kukkaisprinsessa täyttää tänä viikonloppuna viisi vuotta. Ja sitähän juhlistetaan tietysti juhlilla ja kakulla.     Minä sain tehdä kakun juhliin. Nämä pikkutyttöjen kakut on ihan minun lemppareitani, ehkä sisälläni asuu se pikkuinen tyttö, joka rakastaa pinkkiä ja kukkasia […]

Ruisnappeja

Meillä tykätään ruisleivästä, varrasleivästä ja ruisnapeista. Usein kuulee pyynnön ”saanko kuivaa leipää” tai ”raps-raps-leipää”. Kaikille kuivan ja vähemmänkin kuivan ruisleivän ystäville tulee tässä superhelppo makupala. Meillä pikkuneiti kolme vuotta leipoo näitä, koska tämä on myös hauskaa puuhaa, kun saa kaulita […]

Laskiaistiistaita

Nytpä on kaikki leivontaherkkupäivät melkoisen lähellä toisiaan. Runebergin päivästä kun päästiin ja kaikki tortut saatiin syötyä, niin on jo laskiaispullan vuoro. Ja taasen on leivonnainen, joka jakaa syöjät ainakin kahteen sakkiin. Hilloa vai mantelimassaa? Jos minulta kysytään, niin vastaus on, […]