Keitetäänkö kahvit?

Aina joskus tulee luottamustehtävien hoidossa vastaan tilanteita, joissa päätöksenteko tuntuu todella vaikealta. Yksi sellainen oli viimeksi kirkkoneuvoston kokouksessa, jossa päätettiin Kahvila Seurahuoneen kohtalosta. Alun perin kahvila perustettiin toimimaan vapaaehtoisten pyörittämänä. Kahvilaa pyörittämään löytyikin pieni vapaaehtoisten joukko, joka teki arvokasta työtään suurella sydämellä. Kuitenkin heitä oli liian vähän, kahvilan pyörittämiseen olisi tarvittu tuplamäärä vapaaehtoisia. Koko kahvilan olemassaolon ajan on mietitty, miten saada toiminta pyörimään hyvin alkuperäisen toimintaidean mukaan. Nyt oli tehtävä ratkaisu kahvilan toiminnan lopettamisesta. Seurahuone ei lakkaa olemasta. Se toimii edelleen muun muassa vapaaehtoistyön keskuksena ja siellä voi edelleen tarjota kahvia. Säännöllisiä aukioloaikoja ei kuitenkaan enää ole. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa. Seurakunnan jäsenistä on kiinni, mitä Seurahuoneella jatkossa tapahtuu.

Kahvi tuo ihmiset yhteen. Montakohan kertaa tätä maailmaa onkaan parannettu kahvikupin ääressä? Kahvi on mukana kokoontumisissamme niin ilon kuin surun hetkillä. Aamulla kuppi kahvia herättää päivän töille ja unisuus karisee pois. Lähipiirissäni on koettu sekin, mitä runsas kahvinjuonti voi herkkävatsaiselle tehdä. Rintaa korventaa eikä tiedä, onko vika sydämessä vaiko eikö. Paha närästys voi aiheuttaa samat vaivat kuin sydänsairaus, mutta tutkimatta ei kukaan voi tietää, mikä vaivan aiheuttaa. Omassa keittiössäni olen viime aikoina siirtynyt käyttämään tummemman paahtoasteen kahvilaatuja. Vaaleampi paahto on hapokkaampaa ja voi ärsyttää herkkävatsaista. Sekin on tullut huomattua, että kahvilla ei kannata tyhjää vatsaa kuormittaa. Suomessa on huoltoasemillakin yleistynyt tapa tarjota vaaleapaahtoisen kahvin rinnalla tummempi vaihtoehto. Muutos on tervetullut.

Kahvia ei saisi heittää hukkaan. Kahvipapujen kasvatuksessa ja sadonkorjuussa jalostuksesta puhumattakaan tehdään valtava työ. Joskus mietin, miten paljon Euroopan alueella heitetään päivässä kahvia hukkaan. Kyseessä lienee merkittävä määrä, ehkäpä jonkun kahviviljelmän koko vuotuinen sato. Missä vaiheessa me länsimaiset ihmiset opimme tuhlaamaan kahvia? Eihän ole kuin muutama vuosikymmen siitä, kun  Suomessa kahvi oli kortilla ja ostoluvat hyvin pieniä. Itse olen pieniä määriä ylijäänyttä kahvia käyttänyt kukkien kasteluvedessä kaverilta tulleen vinkin mukaan. Hänen kiinanruusunsa kuulemma kukoisti  kahvihörppyjä saatuaan. Minulla ei kiinanruusua ole, mutta saniaiset ja enkelinsiipi eivät kahvista pahastu.

No, kasveille olisi omat ravinteensa, mutta parempi tapa kai tuokin on kuin kaataa kahvi alas viemäristä. Hyvä Airamin termospullo kyllä säilyttää kahvin tuntikausia hyvänä. Kotona heitän vielä pannumyssyn termoksen päälle, niin tuntuu kuumuus säilyvän vielä vähän pitempään. Mokkapalat ja kahvikiisseli ovat perinteiset tavat käyttää jämäkahvia. Ehkäpä kirjastosta löytyisi lisää vinkkejä. Täytyykin poiketa katsastamaan tarjonta samalla kun poikkean Terran taidetilan näyttelyssä.  Hyvä kirjastomme tuottaa hyviä elämyksiä monellakin tapaa!

 

 

Kirjoittanut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *