Kuiva leivänkannikka- kiitoksen aihe?

Kyllä on pimeää ja kuraista. Kissakin huuteli pihalla, että tassut kastuu. Piti kantaa sisälle. Kaksi muuta kissa kyllä pärjää omin tassuin, mutta tämä yksi on toisinaan aikamoinen hienohelma. Tällaista se kai kuuluukin olla – marraskuussa. Kynttilän liekki näkyy nyt kirkkaammin kuin muulloin.

Pimeinä iltoina on mukava tutustua erilaisiin asioihin sanomalehtien, kirjojen ja internetin kautta. Osuipa yksi ilta silmiini Pirkanmaan Liiton sivuilta muuan alasivu, joka laittoi minut pohtimaan miten onkaan maailmanmeno muuttunut. Ja vieläpä lyhyehkönä ajanjaksona.

Ruoka. Ruoan hinta aiheuttaa huolta nykyihmiselle. Ruokaa on kaupat pullollaan. Mutta kun se maksaa liikaa! Harvemmin nostetaan esille sitä, että hyllyhinnan lisäksi kotitalouden ruokakuluihin vaikuttaa suunnitelmallisuus ja ruoanlaittotaidot. Osalla meistä on mahdollisuus hyödyntää pakastinta leipomalla ja pakastamalla kauppojen tarjoustuotteita. Kotitalouden ylläpito on taitolaji.  Kulujen kurissapito on muutakin kuin halpa hinta.

Ruoka. Ruoan puute kylvi kuolemaa Suomessa suurina kuolonvuosina  1686 -1697, jolloin joka neljäs suomalainen kuoli nälkään. Uudelleen nälkä koetteli kansaamme 1860-luvulla, jolloin joka kymmenes pirkanmaalainen menehtyi.

Kuiva leivänpala oli tuolloin kiitoksen aihe. Tämän avulla selviän huomiseen. Nykyisin kuiva leivänpala on joillekin harmin paikka. Kuivunutta leipää, tuotako pitäisi syödä?!

Toivottavasti kansamme ei enää tarvitse kokea nälänhätää. Ruoantuotanto on kuitenkin aina luonnon armoilla eikä ole itsestäänselvyys, että laivat ja lentokoneet rahtaavat ruokaa pikkuiseen Suomeen Euroopan Unionin äärilaidalle.

Nyt meillä on Tampereen seudulla hypermarketteja niin paljon, että mietityttää, mistä kohta niille kaikille löytyy asiakkaita. Osa ostajista kun valitsee edelleen mieluusti pienemmän marketin tai lähimyymälän. Olikin yllättävää em. sivuja lukiessani löytää sellainenkin tieto, että  kaupan pitäminen maaseudulla oli kiellettyä vuoteen 1860 saakka. Maaseudun elämä perustui omavaraistalouteen.

Paljon on tapahtunut niiden 150 vuoden aikana, jolloin kaupanpito maaseudulla on ollut sallittua. 1900-luvun puolivälin jälkeen maaseudulla saattoi samassa kylässä olla kaksikin kauppaa. Nykyisin marketiin mennään omalla autolla, kun onnikkakyytiä ei ole tarjolla.

Lapsena asioin äitini kanssa  muun muassa Ruutanassa Tuomisen kaupassa. Kauppa sijaitsi keskellä Ruutanaa, likimain Jussilantien risteystä vastapäätä. Lapsen mieleen jäi, miten kaupan eteisessä oli kaksi ovea. Toinen johti kauppatilaan, missä oli kylmätiskit: liha ja maitotuotteet. Harmikseni äiti suuntasi useimmiten sen puolen ovesta. Meiltä oli juuri myyty lehmät. Maito ostettiin litran pusseissa.  Niin, sen toisen oven takana oli pienen tytön mielestä ihmeellistä nähtävää: karamelleja, kahvipaketteja ja muuta värikästä. Toisinaan kauppias toi viininpunaisella farmariautollaan puhelimella tilatun ruokapaketin suoraan kotiin. Se oli mukavaa, ei tarvinnut kantaa painavia kauppakasseja. Se oli hyvää palvelua.

Oliko asiat ennen paremmin? Sitä on hyvä joskus pohtia. Ainakin talvet olivat ennen talvia. Oli lunta ja pakkasta. Marraskuun pimeyttä valaisemaan saatiin lumipeite.  Eipä ollut internettiäkään, mutta oli metrikaupalla toinen toistaan houkuttelevampia teoksia kirjastossa Tarpilan koulun alakerrassa. Niitä lukiessa lyhenivät marraskuun illat silloinkin.

Blogin kirjoittaja tutustui tähän sivustoon: Pirkanmaan liitto/ Pirkanmaan historiaa

Kirjoittanut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *