Lanttua, vettä ja kouluruokaa

”Ei hyvänen aika, kylläpä on painava”, mielessäni pyöri, kun toin alkuviikolla lantun kellarin kätköistä keittiöön. Viime kesä oli kurjan sateinen. Mutta muutamaa lanttuani kasvimaalla se ei haitannut. Ne kasvoivat muhkeisiin mittoihin. Tämä yksilö painoi keittiövaakani mukaan 5,2 kiloa.

Kasvimaallani olikin usean vuoden tauko lantun viljelyssä. Kyllästyin ristikukkaisia kasveja kiusaaviin kirppoihin, jotka syövät taimien lehdet pitsille. Vaan kesän korvalla tein heräteostoksen Nukarin torimyymälästä. Ostin muutaman lantun taimen ja peittelin ne harson alle. Kun  Luoja vielä huolehti kastelusta yli odotusten, niin saatiinkin hyvä sato.

Yksi varhaisimpia muistikuvia lantusta on äitini pilkkomassa lanttuja karjakeittiössä pienen karjamme rehuksi. Olin silloin hyvin pieni. Se oli aikaa, kun vesi kannettiin sisään ja ulos. Nykyaikana huolet ovat hyvin erilaisia. Vesilaskun suuruutta kuulee joskus arvosteltavan. Mutta silti asiat ovat nykyisin paljon paremmin kuin ennen. Kun ei ole sitä kantovettä vaan vesi tulee raanasta. Saatiin meillekin jokunen vuosi sitten käsittämättömän isolla liittymismaksulla ja muutaman sadan metrin omakustanteisella kaivuu-urakalla kunnan vesi. Eipä tarvitse enää kiireimpään työaikaan kurkkia kaivoon, että mikä on, kun ei vettä tule ja kiiruulla etsiä varaosaa, jonka löytäminen viikonloppuna on hankalaa. ( Sehän on selvä, että koneet ja laitteet ovat taipuvaisia rikkoutumaan perjantai-illan ja maanantai-aamun välillä.) Toista se on nyt, vettä tulee, joku muu huoltaa. Kylläpä mielellään vähän maksaakin, kun muistissa on kantovesiaika ja vesipumpun rikkoutumiskokemukset.

Mutta jäipä pienen tytön mieleen myöskin niistä varhaisista navetta-aamuista ja iltapimeän saunareissuista kaunis tähtitaivas talvisin. Yhä edelleen tuntuu siltä, että tähdet loistivat lapsuudessa kirkkaammin.

Seuraava muistikuvani lantusta liittyykin sitten Kirkonkylän, nykyisin Kirkkoharjun koulun ruokalaan. Elettiin 70-lukua. Kouluruokalan ruokalistalla oli muun muassa kanaviillokkia, hernekeittoa, perunaa ja lihakastiketta sekä lihaperunasoselaatikkoa. Leipänä oli näkkäriä. Salaatteina oli porkkanaraastetta, etikkapunajuuria, mustaherukkahyytelöä/hilloa, lantturaastetta, etikkakurkkua, nämä nyt ainakin. En muista, että kukaan olisi valittanut kouluruoasta. Ruokaa oli tarpeeksi, se oli tarjoiltaessa lämmintä ja vatsansa sai täyteen.  Jossain vaiheessa ala-asteaikaani joku viisas aikuinen huomasi, että jos lapset syövät kouluruoan klo 11 aikaan ja koulu loppuu klo 15, niin ruokaväli on kohtuuttoman pitkä. Huomio oli enemmän kuin oikea! Aloitettiin välipalatarjoilu klo 13 välitunnilla. Välipalana oli usein lantun tai porkkanan pala. Sitä me sitten nakersimme ruokalan pöydässä open johdolla.  Kouluruokailuista jäi hyvät muistot. Kaikki ruoka ei ollut mieliruokaa, mutta hyvää kuitenkin ja lämmin ateria ilmaiseksi tuntui etuoikeudelta.

Monenlaista ajatuksenvirtaa tuo kellarista tuomani lanttu on mieleeni nostanut. Olen tehnyt siitä lantturanskiksia ja lanttulaatikkoa. Uunikasvikset ovat seuraavaksi listalla.

Lanttu on kasviksena maukas. Runsaan c-vitamiinipitoisuutensa perusteella sitä nimitetään ”Pohjolan appelsiiniksi”. Se sisältää myös muun muassa kalsiumia ja magnesiumia. Kotoisen lanttumme käyttö on harmillisen vähäistä. Ehkäpä sitä ei osata käyttää monipuolisesti. Oudolta tuntuu, että kaukaa lentorahtina tulevat avokadot ja bataatit ovat saaneet suosiota kotikeittiöissä, kun kotoinen lanttumme on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Lantturanskikset maistuvat hyvälle, ohje linkin takana.

http://www.parastapoytaan.fi/messukylan-lanttutikut

 

Kirjoittanut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *