Kirkossa on tilaa kaikille!

Milloin olet viimeksi käynyt messussa? Minä kävin viime sunnuntaina kotikirkossani- siinä kivikirkossa. Kuntamme alueella on monta kotikirkkoa. Kivikirkon lisäksi on kauniit, keltaiset puukirkot Sahalahdella ja Kuhmalahdella. Punainen puukirkko Vehkajärvellä on rukoushuonekunnan ylläpitämä. Kuhmalahdella ja  kivikirkon tuntumassa ovat helluntaiseurakunnan kirkot. Vanhat kirkot ovat arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisia ja hillityn kauniita. Uusi kirkkokin voi olla kaunis. Nykyisen ”neliöarkkitehtuurin” ja hälisevien markettien aikakaudella kirkossa käynti virkistää jo pelkästään tasapainoisella arkkitehtuurillaan ja hiljaisuudellaan. Maailma muuttuu, rakennukset ja toimintatavat muuttuvat. Mutta on jotain, mikä pysyy: kirkot ja mikä tärkeintä – kirkoissa kuultava ilosanoma!

Viime sunnuntaina messuun mennessäni ovella oli vastassa alttarikillan lapsia. Tervetulotoivotus tuli ja virsikirja ojennettiin sydämellisen hymyn kera. Saimme myös kuulla Ruutanan lapsikuoron kaunista laulua. En edes tiennyt aiemmin, että Ruutanassa on lapsikuoro. Isot peukut heille, jotka järjestävät musiikkitoimintaa eri puolilla Kangasalaa. Seurakunta on merkittävässä asemassa kuorolauluharrastuksen ja muun musiikkitoiminnan ylläpitäjänä. Muidenkin Kangasalan kuorojen laulua on varsinkin joulun alla mahdollista kuulla kotikirkoissa.

Sunnuntain messun yhteydessä kaksi nuorta naista siunattiin ja otettiin kirkkomme jäseniksi. Aplodien kera toivotimme heidät tervetulleiksi. Kastepuuhun ripustettiin useammankin pienokaisen nimisydämet. Heidät oli otettu Kristuksen seurakunnan jäseniksi. Lapsi tarvitsee siivet ja juuret. Vanhempien ja isovanhempien kulttuuriperinnön ja arvopohjan siirtyminen kasvavalle polvelle antaa heille vahvan pohjan elämään.

Viime sunnuntaina vietettiin myös sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelusta. Vehoniemen maa- ja kotitalousnaiset olivat tuoneet kirkkoon vakoissa ja kapoissa syksyn satoa ja uutisleipää. Lauloimme yhdessä virren 575:” Maan muokkasimme, veimme sen multaan siemenen. Työn toivossa me teimme ja Luojaa rukoillen. Soi hiljaisesti tuuli ja laiho kohosi, näin Herra pyynnöt kuuli ja viljan kasvatti.” Messun jälkeen pastori kehotti kirkkokansaa käymään kirkkokahvilla seurakuntakodilla ja totesi: ”Vaikka joskus voi tuntua, että ruoka tulee marketeista , niin ei se sieltä tule. Kyllä ruoka tulee edelleen pelloilta!” Yksinkertainen totuus, joka joskus voi unohtua. Kuitenkin, suuri kiitoksen aihe on, että maa on taas antanut satonsa.

Kirkkokahvit tarjosi pitkän perinteen mukaisesti Maaseutuseura ( ent. Maamiesseura). Kahvituksen toteuttivat vehoniemeläiset. Herkullinen kasvispiirakka, maustekakku ja muhkean maistuva kinuskikakku kruunasivat kirkkoreissuni. On suuri rikkaus, että seurakunnassamme on vapaaehtoisia, jotka esimerkiksi osallistuvat messujen toteutukseen ja tarjoavat kirkkokansalle kahvit. Jokaiselle voi löytyä oma pienempi tai isompi vastuualue. Seurakunta on kaikkien jäsentensä yhteinen. Uudet tulijat ovat tervetulleita.

Historiaa: https://www.kangasalanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot-ja-kappelit/kangasalan-kirkko/kangasalan-kirkon-historiaa

Kuiva leivänkannikka- kiitoksen aihe?

Kyllä on pimeää ja kuraista. Kissakin huuteli pihalla, että tassut kastuu. Piti kantaa sisälle. Kaksi muuta kissa kyllä pärjää omin tassuin, mutta tämä yksi on toisinaan aikamoinen hienohelma. Tällaista se kai kuuluukin olla – marraskuussa. Kynttilän liekki näkyy nyt kirkkaammin kuin muulloin.

Pimeinä iltoina on mukava tutustua erilaisiin asioihin sanomalehtien, kirjojen ja internetin kautta. Osuipa yksi ilta silmiini Pirkanmaan Liiton sivuilta muuan alasivu, joka laittoi minut pohtimaan miten onkaan maailmanmeno muuttunut. Ja vieläpä lyhyehkönä ajanjaksona.

Ruoka. Ruoan hinta aiheuttaa huolta nykyihmiselle. Ruokaa on kaupat pullollaan. Mutta kun se maksaa liikaa! Harvemmin nostetaan esille sitä, että hyllyhinnan lisäksi kotitalouden ruokakuluihin vaikuttaa suunnitelmallisuus ja ruoanlaittotaidot. Osalla meistä on mahdollisuus hyödyntää pakastinta leipomalla ja pakastamalla kauppojen tarjoustuotteita. Kotitalouden ylläpito on taitolaji.  Kulujen kurissapito on muutakin kuin halpa hinta.

Ruoka. Ruoan puute kylvi kuolemaa Suomessa suurina kuolonvuosina  1686 -1697, jolloin joka neljäs suomalainen kuoli nälkään. Uudelleen nälkä koetteli kansaamme 1860-luvulla, jolloin joka kymmenes pirkanmaalainen menehtyi.

Kuiva leivänpala oli tuolloin kiitoksen aihe. Tämän avulla selviän huomiseen. Nykyisin kuiva leivänpala on joillekin harmin paikka. Kuivunutta leipää, tuotako pitäisi syödä?!

Toivottavasti kansamme ei enää tarvitse kokea nälänhätää. Ruoantuotanto on kuitenkin aina luonnon armoilla eikä ole itsestäänselvyys, että laivat ja lentokoneet rahtaavat ruokaa pikkuiseen Suomeen Euroopan Unionin äärilaidalle.

Nyt meillä on Tampereen seudulla hypermarketteja niin paljon, että mietityttää, mistä kohta niille kaikille löytyy asiakkaita. Osa ostajista kun valitsee edelleen mieluusti pienemmän marketin tai lähimyymälän. Olikin yllättävää em. sivuja lukiessani löytää sellainenkin tieto, että  kaupan pitäminen maaseudulla oli kiellettyä vuoteen 1860 saakka. Maaseudun elämä perustui omavaraistalouteen.

Paljon on tapahtunut niiden 150 vuoden aikana, jolloin kaupanpito maaseudulla on ollut sallittua. 1900-luvun puolivälin jälkeen maaseudulla saattoi samassa kylässä olla kaksikin kauppaa. Nykyisin marketiin mennään omalla autolla, kun onnikkakyytiä ei ole tarjolla.

Lapsena asioin äitini kanssa  muun muassa Ruutanassa Tuomisen kaupassa. Kauppa sijaitsi keskellä Ruutanaa, likimain Jussilantien risteystä vastapäätä. Lapsen mieleen jäi, miten kaupan eteisessä oli kaksi ovea. Toinen johti kauppatilaan, missä oli kylmätiskit: liha ja maitotuotteet. Harmikseni äiti suuntasi useimmiten sen puolen ovesta. Meiltä oli juuri myyty lehmät. Maito ostettiin litran pusseissa.  Niin, sen toisen oven takana oli pienen tytön mielestä ihmeellistä nähtävää: karamelleja, kahvipaketteja ja muuta värikästä. Toisinaan kauppias toi viininpunaisella farmariautollaan puhelimella tilatun ruokapaketin suoraan kotiin. Se oli mukavaa, ei tarvinnut kantaa painavia kauppakasseja. Se oli hyvää palvelua.

Oliko asiat ennen paremmin? Sitä on hyvä joskus pohtia. Ainakin talvet olivat ennen talvia. Oli lunta ja pakkasta. Marraskuun pimeyttä valaisemaan saatiin lumipeite.  Eipä ollut internettiäkään, mutta oli metrikaupalla toinen toistaan houkuttelevampia teoksia kirjastossa Tarpilan koulun alakerrassa. Niitä lukiessa lyhenivät marraskuun illat silloinkin.

Blogin kirjoittaja tutustui tähän sivustoon: Pirkanmaan liitto/ Pirkanmaan historiaa